Blogipäivitys: Johanna Kyykoski/ North Carolina, Durham

Kaikki ei voi aina mennä tietenkään ihan putkeen, vaan jotain pientä säätöä tarvitaan aina mukaan matkalle. Edellisessä postauksessani en vielä maininnutkaan, että sain kurkkuni kipeäksi ja ääneni käheäksi heti ensimmäisen nauhoituspäivän aamuna. Heräsin maanantai-aamuna siihen,että kurkkuni tuntui todella karhealta ja ääneni oli todella matala. Ajattelin, että se on jokin nopeasti ohimenevä olotila ja että kuvittelen vain kaiken. Studiolla pystyin kuitenkin laulamaan päivän läpi suhteellisen hyvin. Välillä ehkä hiukan valittelin sameaa ääntäni, joka ei oikein syttynyt kunnolla ja näin ollen laulaminen tuntui hiukan tahmealta. Olotilani oli myös hiukan astetta apeampi. Osasin onneksi käyttää joitakin teknisiä kikkoja, joilla sain ääneni kirkkaammaksi ja kiinteämmäksi. Lisäksi annoin ääneni levätä, enkä höpötellyt turhia.

Tiistaina herätessäni ääni tuntuikin jo sitten paljon pahemmalta ja laulaminen oli kamalaa. Siinä piti sitten hiukan kasata päätä ja yrittää henkisesti rauhoitella itseä, että kaikki kääntyy parhain päin, ja että saan kyllä ääneni vielä kasattua. Tilanne tuntui itsestä melko kamalalta; olinhan lentänyt jenkkeihin asti, ja nyt ääni oli maassa ja kurkussa kiristi ja kuristi! Miten tämä oli edes mahdollista? Tiedän, että olen todella herkkä kaikenlaisille ilmastoinneille ja kesälläkin kuljen toisinaan huivi kaulassa. Lentokoneessa olin kyllä yrittänyt säätää kaikki ilmastoinnit pois ja pitää huppua päässä, mutta silti luulen, että tämä kurkkukipuni tuli kuitenkin ilmastoinneista ja kuivista sisätiloista. Toki ihan tavallinen flunssakin saattoi olla asialla. No, sillä ei ole väliä mistä se tuli, mutta halusin vain päästä siitä eroon!

Onnekseni satuin pääsemään kuin sattuman kautta nopeasti lääkärille. Ajattelin, että on parempi käydä ihan vain varmuuden vuoksi tarkastamassa tilanne, sekä hakemaan ehkäpä jotakin lääkettä joka voisi avata äänen niin, että pystyisin loppuviikon laulamaan kunnolla. Lääkäri oli todella mukava ja ystävällinen ja katsoi äänihuuliini nenän kautta kameralla (kuulemma tehdään jenkeissä ihan tavallisena asiana). Hän totesi, että äänihuulet ovat kunnossa, mutta äänihuulten ympärillä näkyy turvotusta. Tulipahan tsekattua äänihuuletkin samalla! Noh, sain reseptin muutamaan eri lääkkeeseen, ja niiden turvin ääneni alkoi palautua ja aueta, ja loppuviikon pystyin laulamaan jo todella hyvin. Luulenpa, että lääkkeiden turvin ääneni aukesi vielä paremmin kuin tavallisesti, heh! Normaalitilanteessa en olisi ehkä halunnut reseptilääkkeitä ainakaan heti, mutta koin, että nyt oli vähän niinkuin hätätilanne; kaikki keinot olivat nyt sallittuja.

Sillä välin kun minä kävin lääkärissä, muut Tuulettaret olivat studiolla nauhoittamassa. Kun palasin, he olivat saaneet siellä todella paljon kerrassaan mahtavaa jälkeä aikaan.

Keskiviikkona meillä oli lepopäivä ja kukin lepäili ja vietti aikaansa, miten parhaaksi näki ja koki.

Torstaina kaikki olivat jälleen hyvissä voimissa ja oli aika nauhoittaa soololaulut aiemmin nauhoitettujen pohjien päälle. Kukin sai laulettua hienot soolobiisit nauhalle, ja sain jälleen kerran todistaa, miten taitavia ja koskettavia laulajia meidän poppoosta löytyy. Oli hienoa ja kotoisaa laulaa studiolla, kun kaikki oli tehty laulajalle helpoksi; oli ammattitaitoiset äänimiehet sekä upeat puitteet työskentelylle.

Torstaina illalla meidän korviin kantautui seuraava ikävämpi yllätys; itärannikolle oli tulossa lumimyrsky ja emme olleet varmoja pääsisimmekö studiolle perjantaina!! Täällä autoissa ei ole talvirenkaita, joten lumimyrskyn varoitukset on otettava tosissaan, vaikka se aluksi meissä lumeen tottuneissa suomalaisissa aiheuttikin hämmennystä; miksi emme voi muka ajaa? Miksi kaikki paikat ovat kiinni? Kuinka yksi lumimyrsky voi laittaa koko itärannikon sekaisin? Tänään perjantaina lumen tuloa ja autojen liukastelua katsellessa olemme ehkä alkaneet jo ymmärtää, että heillä ei todellakaan siis ole niitä talvirenkaita.. Sallittakoon lumesta ”sekoaminen” :).

Eilen torstaina hyvästelimme kaiken varalta kotiinlähtiessämme studion ja omat pikku koppimme. Venla taisi olla kyllä ihan varma, että kyllä me perjantainakin vielä palaamme takaisin. Ja niinhän siinä kävikin; pääsimme tänään viimeisenä studiopäivänä studiolle autolla, mutta oli ajettava todella varovaisesti.

Johanna