Hyvää uutta vuotta kaikki Tuulettarien ystävät!

Joulut ja uudet vuodet vierähtivät ohi vauhdilla ja nyt on aika suunnata katseet tulevaan vuoteen 2015! Tänään Tuu-tytöt ovat tavanneet jälleen toisensa, kun Sini on Suomessa viettämässä joululomaa. Kokoontumispaikkana toimii tällä kertaa Helsinki. Tämän päivän ohjelmaan on kuulunut treenailua sekä kahvittelua ja palaveerausta. Huomenna sama homma jatkuu ja maanantaina olisi sitten tarkoitus mennä äänittämään studiolle Kohma-biisiä yhdessä Rapu Recordsin kanssa. Joten singleä pukkaa keväämmällä, pysy kuulolla!

Syksyn aikana ehti sattua ja tapahtua kaikenlaista, joten tässä pieni katsaus menneeseen syksyyn: Kesän keikkarundin jälkeen luvassa oli muun muassa iloinen ja aurinkoinen esiintyminen Helsingissä Esplanadin puistossa, Etno-Espa tapahtumassa. Väkeä oli paikalla runsaasti ja tunnelma korkealla. Kiitos Etno-Espa ja yleisö! Keikan jälkimainingeista jatkoimme yhdessä lentäen Göteborgiin jossa lauloimme purkkiin uutukaisen uuden biisin. Kappaletta ei ole julkaistu vielä missään, mutta sekin tulee tapahtumaan kevään mittaan.. .! Tällä reissulla heitimme keikan myös Kulturkalas-festivaaleilla, Göteborgin  kaupungin museossa.

Lokakuussa reissasimme jälleen Ruotsiin Sinin luokse. Rennon yhdessäolon sekä treenailun ja shoppailun lisäksi ensisijainen tarkoituksemme oli laulaa muutama keikka! Ensimmäinen keikka vedettiin Göteborgin Musiikkiakatemialla ja toinen keikka Klubb Ankaretissa, joka oli viehättävä pikkuklubi. Kiitos jälleen molemmista mahdollisuuksista! =)

Ruotsin reissun jälkeen pysyimme vielä hetken koossa ennen joulua, ja teimme parin viikon aikana tiiviin keikkapaketin; muutama keikka heitettiin Helsingissä, Semifinalissa ja  Siltasessa (Oire-klubi) ja yksi keikka Valkeakoskella kaupunginteatterin Takahuone-näyttämöllä. Olipas hauskaa kaikilla keikoilla!

Tämän jälkeen kukin tytöistä teki välillä myös omia projektejaan ja vetäytyi joulun myötä ansaituille joululomille. Vuosi 2015, täältä tullaan! Terveisin Tuu-tytöt, Johanna, Sini, Piia ja Venla, pus!