Sunday, North Carolina, Apex/Durham

Kun saavuimme North Carolinan lentokentälle lauantaina päivällä, oli Josh (Liquid 5 th:n studioilta) meitä vastassa ja kuljetti meidät Durhamiin katsomaan studiota, jossa albumi olisi tarkoitus äänittää . Tämän jälkeen kävimme syömässä, ja sitten oli aika mennä isäntäperheiden luo. Venla ja Piia menivät Chris-äänimiehen perheen kotiin asumaan, ja minä ja Sini matkustimme Carl-äänimiehen luo Apex-nimiseen kylään.

Meidän isäntäperheen koti ja asuinalue on niin kaunis. Oudon hiljaista tosin, autoja kulkee välillä. Älytöntä, että et pääse täältä oikein minnekään ilman autoa! Salaattia näät harvoin ruoan kanssa, heh, sen olemme jo todistaneet omin silmin. Mutta silti jollain tavalla pidän amerikkalaisesta kulttuurista.

Huomenna tosiaan olisi sitten aika mennä studioon! Tavallaan minua ei edes jännitä. Tai pakko myöntää, ehkä vähän kuitenkin. Eniten jännittää se, jos ääni ”ei toimikaan.” Niin usein studiossa (aikaisempien kokemusteni mukaan) kroppa ja mieli nimittäin jännittyvät ja ääntä alkaa ikäänkuin puskea ulos, mikä taas johtaa siihen, että ääni alkaa vuotamaan ylä-ääniä laulettaessa. Myös leuka ja niska saattavat jäädä väärään asentoon ja näillä on tietenkin taas epäsuotuisia vaikutuksia lauluääneen. Miten saisi siis pidettyä kropan ja mielen rentoina studiossa? Kun laulaa livenä jossakin mikrofonin kanssa, on niin paljon helpompi nojata ulostulevaan soundiin ja omaan lauluun. Mutta studiossa ääni ja luureista tuleva ääni on kuiva, usein ilman kaikuja. Sitten pitäisi luottaa vain siihen, että saisi äänen soimaan ja syttymään.

Hyvä lämmittely on tärkeää. Kuten myös biisien hyvä hallinta. Me olemme käyneet läpi tunnelmat ja tunnelmasanat jokaisen biisin kohdalla, jotta saisimme yhtenäisen ja vahvan tunnelman välittymään levylle; Minä ainakin haluan kuulla vahvaa tunnetta.

Mitä kaikkea levyllemme tulee? En osaa yhtään kuvitella. Ei ole mitään hajua mitä kaikkea täällä meistä saadaan irti ja mitä kaikkea tosiaan biiseihin voi lisätä.
Itseäni jännittää myös englanniksi työskenteleminen. Ymmärränkö kaiken, osaanko ilmaista itseäni sekä vaatia mitä haluan?

Kuinka tulemme äänittämään? Onko jet lagimme jo ohi? Onko ääni kuiva? Paljon kysymyksiä ilmassa, joihin vastauksia alkaa tulemaan pikkuhiljaa kun alamme huomenna äänittämään! Hauskaa! Jokainen päivä on aikaa oppia jotain uutta. Kaikenkaikkiaan äänitämme studiossa vain 4 päivää, joten nopeasti äänitykset menevät; Nyt on siis aika nauttia!

Tapahtuuko tämä tosiaan minulle, meille? Meille, jotka 4 vuotta sitten kohtasimme Tanskassa ja aloimme vain laulaa yhdessä, koska se vain ”tuntui hyvältä”. Toivon, että tunnemme itsemme huomenna kiitollisiksi, vapaiksi, onnellisiksi, saamme siivet selkäämme, ylitämme itsemme, laulamme ”kovemmin kuin koskaan”, hassuttelemme, olemme omia itsejämme.

Huominen äänityspäivä 1, täältä tullaan!! We are ready! OMG!

Odottavin mielin, Johanna

Oh my gooood! Here we are; North Carolinassa äänittämässä meidän ensimmäistä albumia!!

Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut, että matkustan kohta jälleen jenkkeihin! Noh, sen olisin voinut ehkä uskoa, mutta jos joku olisi sanonut, että menet äänittämään sinne albumia, niin olisin vastannut, että älä naurata! Noh, täällä sitä nyt ollaan! Lensimme ensin New Yorkiin. Siellä yövyimme yhden yön JFK:n lentokentän lähellä Crowne Plaza hotellissa. Joogahuone oli pakko testata aamulla, aamiaisen lisäksi toki. Launtaina lensimme sitten tänne North Carolinaan, jossa albumi on tarkoitus äänittää.

Mennyt vuosi 2015 oli muutenkin ”ihan järjetön”. Otimme Tuuletar yhtyeen kanssa isoja harppauksia eteenpäin. Saimme kasattua onnekkaasti tiimiä ympärillemme; auttavia käsiä ja taustajoukkoja joista olemme ikuisesti kiitollisia. Viiime vuoden isoimmat ja tärkeimmät etapit meille olivat ehkä Leipzigin a cappella kilpailu toukokuussa Saksassa, Itävallan Grazin kilpailu heinäkuussa ja sieltä voitettu hopeamitali, Wienin keikkareissu joulukuussa sekä levytyssopimus Bafe`s Factoryn kanssa. Kiitos kaikille muillekin tahoille ja yhteistyökumppaneille, joiden nimiä tässä ei nyt mainita. Olette osa Tuu-perhettä.

Vuosi 2016 alkoi Järvenpään treenileirillä, jossa hioimme tulevan debyyttialbumin ohjelmiston ja biisit kuntoon. Treenasimme intensiivisesti viisi päivää. Pakkasta oli koko ajan yli 20 astetta. Joinakin päivinä taisi olla jopa -27. Emme me hirveästi ulkona viihtyneetkään, mitä nyt Piia ja Venla kävivät Saunasta kierimässä hangessa. Mulla oli tietenkin uudet toppakengät jalassa. Miten paljon pukeutuminen vaikuttaakaan oloon! Pitää pukeutua ulos niin ei ole kylmä! Onneksi täällä jenkeissä ei ole ihan noin kylmä..pian lisää kuulumisia!

Terveisin Johanna

Tuuletar on solminut levytyssopimuksen suomalaisen Bafe’s Factory-levy-yhtiön kanssa. Bafe’s Factory tuottaa Tuulettaren esikoisalbumin, joka äänitetään Amerikassa, Pohjois-Carolinassa, tammikuussa 2016.

Bafe’s Factory on Helsinkiläinen levy-yhtiö, jonka omistavat Jyri ja Aija Lehtonen. Yhtiö edustaa suomalaisia artisteja, joilla on tähtäimessä kansainvälinen ura. Tuuletar on yhtiön uusin kiinnitys.

www.bafesfactory.fi

Tuuletar esiintyy Itävallassa Voice Mania -festivaaleilla 5.-6. joulukuuta.
Voice Mania on vuosittain järjestettävä laulumusiikin festivaali, joka levittäytyy ympäri Wienin keskustaa. Festivaali kestää kuukauden ja tarjoaa lukuisia konsertteja ja workshopeja. Voice Mania on kansainvälinen festivaali, joka esittelee lauluryhmiä ympäri maailmaa.
Tuuletar on ainoa suomalainen yhtye, joka on kutsuttu esiintymään Voice Maniaan tänä vuonna.

Tuuletar esiintyy 5. joulukuuta ”Long Night of A Cappella” -tapahtumassa
Metropol-teatterissa ja tapahtuman päätösillassa 6. joulukuuta Spittelberg-teatterissa.

Viime viikolla kokoontui Tuu-perhe jälleen yhteen Helsingissä ja viikko alkoi upeasti tunnelmallisella Linnanmäen Valokarnevaaleilla! Pääsimme lämppäämään Raappanaa – suomalaista dancehall/reggae-artistia – ja kyllä meininki olikin kova!

Päivätreenien jälkeen ennen illan H-hetkeä Sini-Tuu:n maskeeraja/hiusmuotoilija-isosisko Suvi Koskelainen tuli auttamaan hiusten ja meikin kanssa, jotta hiukset saatiin kiehkuroille tai piikeille ja meikki savuisen näyttäväksi. Näin matka jatkui jalan syksyisessä ruskassa kohti Linnanmäkeä. Paikan päällä esiintymispuitteet ja lavasoundit olivat niin hyvät, että soundcheck tuntui taivaalta, jonka jälkeen pystyi vain rentoutumaan ja odotti jo innolla ja luottamuksella keikan alkua. Halloumburgerit vatsassa ja tukat ojennuksessa valtasimme vihdoin lavan. Pimenevä ilta, laitteiden äänet sekoitettuna ihmisten riemuun sekä kauniit valot ja ilman kohmeisuus tekivät keikasta ainutlaatuisen elämyksen. Kappaleestamme ”Tuu-kerää” kuvattiin myös keikan aikana monikamera-musiikkivideo, jonka Luomustudio tulee julkaisemaan lähipäivinä Linnanmäen Youtube-kanavalla, ole siis kuulolla!

Seuraavana aamuna bussin kyydissä pakaasien ja Ikea-kassien kanssa matkasimme kohti Järvenpäätä treenaamaan uutta ohjelmistoa tulevalle debyyttialbumillemme, jonka tulemme äänittämään North Carolinassa amerikkalaisen Liquid 5th Productions yhtiön kanssa Tammikuussa 2016! Edessämme oli kolme työntäyteistä päivää maalla, idyllisessä Sibelius-Akatemian toimipiste Kallio-Kuninkalassa. Perille saavuttuamme pääsimme heti nauttimaan luomuherkuista, jotka talon väki oli itse valmistanut. Itse syömäni punajuuri-sinihomejuusto-lasagne oli kyllä niiiin herkullista että! Jälkiruuaksi oli vastaleivottua pullaa luomukahvin kera joka sai väsyneemmänkin sielun jälleen onnelliseksi ja liikkeelle. Ruuan jälkeen lähdimme treenaamaan uutta ohjelmistoa entiseen latoon, jossa oli mahtava akustiikka. Tulihengitysten, ääni-impron ja kehon aktivoimis -sekä rentoutumisharjoitusten jälkeen kävimme uuden kappaleen ”Soua” kimppuun. Päivän päätteeksi saimme onnistuneesti luotua siitä jonkinlaisen alkuhahmon, jonka jätimme sitten hautumaan yön ylitse. Oli tullut puusaunan aika! Naposteltavat kourassa polkumme kävi utuista järveä kohti. Saunan kuumenemista odotellessa lauloimme pilkkopimeydessä taskulamppujen valaistuksessa laiturilla ”Soua” kappalettamme, jonka kuvasimme videolle ja lähetimme onnittelutoivotukseksi ihanalle suomalaiskeikkabuukkaajallemme Johanna Sauramäelle.

Seuraava päivä meni äänentoiston kanssa treenatessa bänditreenitilassa ja pääsin opettelemaan loop stationin käyttöä uudessa kappaleessamme ”Odotan”. Päivä oli energinen ja hedelmällinen ja saimme tehtyä loppuun uudet kappaleemme sekä viimeisteltyä sovituksellisesti jo ensi esityksensä saaneet teokset ”Tuulen lapset” ja ”Intro”. Sauna kutsui jälleen ja loppuilta sujuikin ryhmähenkeä luoden kuunnellen uutta ja maagista Ilkka Heinonen Trio – Savu levyä sekä täpinöissään olevan Johku-Tuu:n persoonallisuustestin tuloksia.

Viimeisenä treeniaamuna äänitimme ylös kaikki aikaansaadut ideat ja stemmat ja kertasimme uusia kappaleita, minkä jälkeen kävimme hoidettavien toimistoasioiden kimppuun.

 <3: Sini-Tuu

Tuuletar on solminut debyyttialbumin äänityssopimuksen yhdysvaltalaisen Liquid 5th Productionsin kanssa. Liquid 5th on yksi maailman johtavista a cappella -musiikin äänitys- ja tuotantoyhtiöistä.

Sopimuksen myötä Tuuletar matkustaa tammikuussa 2016 Yhdysvaltoihin äänittämään ensimmäistä kokopitkää albumiaan. Tuulettaren debyyttialbumi julkaistaan kesällä 2016.

Lisää Liquid 5th Productionsista:
www.liquidfifth.com

Kesälomat, -keikat ja -riennot vaihtuivat työn touhuun ja arkeen, kun Tuuletar treenasi jälleen viikon yhdessä Helsingissä.

Blogi: Johanna Kyykoski

Treeniviikon ohjelmana oli pääosin valmistella uutta materiaalia. Kukin meistä oli tehnyt uusiin kappaleisiin eri osia: yksi oli työstänyt melodioita, toinen biittejä, kolmas lyriikoita ja neljäs sovituksia. Tällä tavalla iloisesta sekametelisopasta syntyy meillä aina yhteistyössä uusia, valmiita kappaleita. Emme aina itsekään tiedä millaisia kappaleistamme muodostuu mutta jossain vaiheessa sitten kuitenkin ne ”ei niin- hyvät” sovitusideat karsiutuvat pois ja jäljelle jäävät ne ainekset, jotka pääsevät valmiiseen teokseen. Eri osien pyörittely on inspiroivaa ja on aina mielenkiintoista nähdä, millaisia elementtejä siihen tarvitaan, että saamme jonkin osion toimimaan ja groovaamaan. Näin kolmen-neljän vuoden kokemuksella voin kyllä jo sanoa, että usein meillä on liikaa ideoita yhtä kappaletta varten. Hyvä taito onkin osata jättää jotain pois ja kenties hyödyntää pois jääneet ideat seuraavassa työstettävässä kappaleessa.

Olemme menneet valtavasti eteenpäin biisin tekijöinä näiden vuosien aikana ja etenkin yhteistyömme ja keskinäinen kommunikaatiomme on kehittynyt huimasti alkuajoista. Vaikka toimimme kollektiivisesti, niin jokaisen bändinjäsenen yksilölliset toimintatavat, ajattelumallit ja äänenkäyttötavat saavat aina tilaa myös yhteissessioissa. Haluamme hyödyntää jokaisen omaa persoonaa ja soundia sekä kaikkien parhaita puolia, niin biisityöskentelyssä kuin lavallakin.

Upo-uusien kappaleidemme nimet ovat Odotan ja Tuulen Lapset. Tuulen Lapsista yleisö saikin jo hieman esimakua, kun olimme keikalla Hakaniemessä ravintolalaiva M/S Marialla. Vastaanotto oli mahtava! Lisää on luvassa, joten pysy kuulolla syksyn tullen!

Tuuletar on valittu esiintymään Linnanmäen Valokarnevaaleille lokakuussa! Valokarnevaali järjestetään Lintsillä kymmenettä kertaa.
Tänä vuonna tapahtuma on 10.-18.10.2015, ja tällöin Linnanmäki täyttyy upeista valoista ja esityksistä. Tunnelma on koko viikon käsinkosketeltavan maaginen sekä lämmin.

Tuuletar esiintyy keskiviikkona 14.10. kello 19.00 Linnanmäen Estradilla. Heti Tuulettaren jälkeen lavan valtaa Raappana.
Tule siis mukaan nauttimaan ainutlaatuisesta fiiliksestä ja tunnelmallisesta ympäristöstä! Linnanmäen alueelle on vapaa pääsy koko viikon.

Lue lisää Valokarnevaalista Linnanmäen sivuilta: http://www.linnanmaki.fi/valokarnevaali

Tuuletar on solminut yhteistyösopimuksen saksalaisen Tomato Production –musiikkiagentuurin kanssa. Tomato Production välittää artisteja kaikkialle maailmaan ja yhtiön johtajan Tino Grasseltin valitsemat artistit edustavat laajalti eri kulttuureita, kansallisuuksia ja musiikkityylejä. Tuuletar on toinen suomalainen yhtye, joka on kiinnitetty kyseisen agentuurin riveihin.

Tomato Productionin kanssa solmittu yhteistyö ja keikkamyynti kohdistetaan aluksi ensisijaisesti Keski-Euroopan markkinoille. Tuuletar jatkaa edelleen yhteistyötään Suomessa Saura Ohjelmapalvelun kanssa.

Tomato Production
www.tomato-production.com

Saura Ohjelmapalvelu
www.sauraohjelmapalvelu.com

Vokal Total 2015 – Kansainvälinen A Cappella laulukilpailu Itävallan Grazissa!

Blogipäivitys: Johanna Kyykoski

”Let there be Music!”

Nämä sanat on painettu Itävallan A cappella laulukilpailun ohjelmalehtiseen, jota nyt selailen ja pitelen käsissäni. Ohjelmalehtinen on luokseen houkuttelevan värikäs, ja en malta olla hypistelemättä sitä. Lehtinen pitää sisällään niin monia mieleenpainuvia ja unohtumattomia hetkiä ja tarinoita viime viikolta, että minun on pakko palata niihin tunnelmiin vielä hetkeksi. Tässä teille muutamia niistä hetkistä luettavaksi.

Tuuletar porukka aloitti yhteisen kilpailuviikkonsa kerrankin samasta paikasta, sillä olimme kaikki kokoontuneet yöksi Sinin äidin kotiin. Maanantaiaamuna 20.7. lähdimme yhteiseen reissuun Itävallan Graziin, jossa järjestettiin jo 15 kertaa kansainvälinen A cappella laulukilpailu. Kilpailu pidettiin tänä vuonna 20-24.7, ja kunakin päivänä oli luvassa eri kategorioiden kilpailuja. Tuuletar kilpaili POP-kategoriassa, jossa oli tänä vuonna mukana 16 lauluyhtyettä eri puolilta maailmaa. Muut kategoriat olivat Jazz, Komedia, Klassinen ja Beatbox.

Kun Tuuletar on matkalla jonnekkin niin aina sattuu ja tapahtuu, niin myös tälläkin kertaa. Yksi kommellus oli muun muassa se, että Venlan matkalaukku jäi jostain syystä Helsinki-Vantaan lentokentälle, eikä sitä kuulunut muutamaan päivään Graziin. Matkalaukussa oli mm. Venlan beatboxmikrofoni kilpailua varten, ja soundchekin teko oli heti maanantaina välittömästi saavuttuamme Graziin. No, eipä auttanut muu kuin lainata talon mikrofonia ja beatboxata itse kilpailussa siihen. Venla hoiti homman rennolla otteella ja ammattitaidolla, ja taisi lopulta kuitenkin tykätä lainamikrofoninsa tuntumasta ja soundista.

Ensimmäisenä päivänä osallistuimme soundcheckin lisäksi myös avajaisiin, jotka pidettiin Grazin keskustassa pienellä torialueella. Lauloimme avajaisissa muutaman kappaleen ja nautimme pakahduttavan kuumasta hellesäästä. Vettä, kokista ja Aperol Sprizer -drinkkejä virtasi! Venla antoi myös Tuulettarien puolesta haastattelun Itävallan televisioon. Olimme niin väsyneitä matkanteosta sekä tapahtumarikkaasta päivästä, että illalla saavuttuamme hotellille jokainen meistä nukahti melkein välittömästi.

Seuraavana päivänä meillä oli aikaa ottaa rennosti ja tutustua kaupunkiin. Itävalta hurmasi meidät välittömästi jo heti ensimmäisenä päivänä, niin kuin myös kaunis Grazin kaupunki. Kaikkialla oli kauniita rakennuksia, maisemia ja ystävällisiä ihmisiä. Aamupäivällä kiipesimme Schlossberg kukkulalle, joka kohosi ylväänä korkeuksiin keskustan tuntumassa. Ylhäältä näki koko upean Grazin kaupungin. Paikka, jossa kilpailumme pidettiin, sijaitsi kyseisen kukkulan sisässä, ”Dom im Berg” salissa.

Lounaan jälkeen kävimme kuuntelemassa hetken Jazz -yhtyeiden kilpailua Dom im Bergissä. Tai oikeastaan, Sini ja Venla jäivät kuuntelemaan kilpailua, sillä Johanna ja Piia lähtivät käymään sairaalassa näyttämässä Piian polvea, joka oli saanut kolhun eräästä parkkipaikalta peruuttavasta autosta aikaisemmin päivällä.. Niinpä niin, kaikkea voi siis näköjään tapahtua! Onneksi polvessa ei ollut mitään suurempaa vikaa ja onnettomuudesta selvittiin säikähdyksellä – niin kuski kuin mekin!

Kaikkia taisi jo jännittää tuleva kisapäivä, joten menimme aikaisin nukkumaan ja rentoutumaan hotellille. Viimeisenä illalla askartelimme yhdessä vielä jokaiselle Tuuletar-korut kisapäivää varten lasten korutarvike-setistä. Jokaiselle tehtiin yksi rannekoru ranteeseen, erilaisilla timanteilla höystettynä. ”Valmisutuvatkohan muutkin ryhmät näin kilpailuun?”, pohdimme huvittuneena.

Kisapäivän aamuna kävimme availemassa ääniämme ja verryttelemässä kehojamme hotellin vieressä sijaitsevalla parkkipaikalla. Ilma oli jälleen todella helteinen. Meidän kilpailuvuoro oli jälleen kerran ensimmäisten joukossa, kuten Leipzigin kilpailussakin, joten itse kisavedon jälkeen meillä jäi aikaa rentoutua ja katsella hetki muiden yhtyeiden esityksiä.

Dom im Berg -sali oli todella upea; aivan erilainen kuin millaisessa kukaan meistä oli koskaan esiintynyt. Salin seinät olivat dempattua kallioseinämän näköistä tekstiiliä ja olimme ikään kuin suuressa luolassa; olimmehan siis kallion sisässä! Helteinen ilma teki sen, että sali oli melko kostea ja kuuma, mutta toisaalta se lämmitti hyvin kroppaa ja tunnelmaakin. Kilpailulavalla soundit ja ääni olivat kohdillaan ja meillä kaikilla oli varma ja luonteva olo olla lavalla. Tunnelma salissa oli sopivan rento, mutta kuitenkin käsin kosketeltavan maaginen ja jännittynyt. Oma kilpailuohjelmamme (20 min) meni hyvin, ja jokainen meistä tuntui nauttivan täysillä ainutlaatuisesta hetkestä upean yleisön edessä. Saimme suuret suosionosoitukset, ja niin kilpailuveto oli upeasti ohi. Hauskaa oli se, että kaikilla kilpailijoilla oli yhteinen backstage, joten saatoimme hengailla kilpailuvedon jälkeen siellä ja tehdä tuttavuutta muiden kilpailijoiden kanssa.

Kilpailupäivä kesti myöhään iltaan, olihan meitä 16 ryhmää mukana POP-kategoriassa. Kisapäivän iltana Dom im Berg -salissa julkistettiin POP-kategorian diplomien saajat sekä kolme arvostetun Ward Swingle Award – palkinnon saajaa. Sitä ennen, me, Tuulettaren tytöt, saimme kuitenkin upean tilaisuuden esittää koko kilpailuohjelmamme vielä kerran täydelle salille, sillä yleisö oli valinnut meidät aamupäivän kisailijoiden (8 ryhmää) yleisönsuosikiksi. Kun nimemme julkaistiin salissa, kiljuimme riemusta ja otimme lavan haltuun energisellä neljän ladyn suomalaisella voimalla sekä sydämiin asti kurottavalla herkkyydellä. Tunnelma ei olisi voinut olla upeampi. Kylmät väreet taisivat mennä jokaisella laulajalla koko esityksen ajan.

Eikä tuossa vielä kaikki! Palkintojenjako seremoniassa Tuuletar sai kultaisen diplomin, ja tämän jälkeen jännityksen saattelemana – tittidii – VOITIMME HOPEAA!! Meidät palkittiin näin ollen Ward Swingle Silver Award -palkinnolla, mikä on toiseksi korkein palkinto mitä koko kilpailussa jaettiin. Hiihii! ☺ Olimme kakkossijasta todella otettuja, iloisia, onnellisia, yllättyneitä, kiitollisia ja ylpeitä! Loppuillan juhlimme ja nautimme kovan työn tuomasta menestyksestä ja onnen tunteesta. Kiitos VOKAL TOTAL!

Torstaina meillä oli ”Out of Graz” –konsertti-ilta Auerbachissa. Lähdimme bussilla noin tunnin päähän Grazista ja saavuimme viehättävään pikkukylään keskelle peltoja ja pikkuteitä. Mukaan lähtivät lauluyhtyeet HörBänd ja korealainen Zenith, joka voitti pop-kategorian. Kukin meistä esitti noin puolen tunnin setit. Paikallisten kyläjuhla-tyyppinen kesäilta oli todella onnistunut ja tunnelma jälleen kerran lämmin, huomioiva ja vastaanottavainen. Saimme jaella nimmareita ja poseerata selfieissä- todellista staran elämää siis. Ilta päättyi upeisiin bileisiin Dom im Berg -salissa yhdessä muiden kilpailuyhtyeiden jäsenten ja tuomareiden kanssa.

Perjantaina hieroimme unihiekat silmistä ja suuntasimme workshoppiin, jonka kilpailun tuomarit pitivät. Meidän workshopin ohjaajana oli italialainen Andrea Figallo, jolta saimme todella hyviä neuvoja ja vinkkejä kappaleisiimme. Tämän jälkeen meillä oli vielä vuorossa soundcheck illan voittajien konserttia varten ja pientä vapaata hengailua kaupungilla.

Illan ”Winners Concert” pidettiin jälleen kerran Dom Im Bergissä, ja meillä oli kunnia esiintyä siellä, 20 minuuttia. Esiinnyimme toisina, heti saksalaisen HörBändin jälkeen. Sali oli täpötäysi, ylätasanteet mukaan lukien. Tunnelma oli upea, ja vaikka väsymys jo hieman painoikin, niin päätimme, että annamme kaikkemme ja nautimme joka hetkestä. Aloitimme ensimmäisen kappaleemme ”Loimun” yleisön seasta kulkien kohti lavaa. Tämän persoonallisen sisääntulon myötä saimme yleisön houkuteltua mukaamme suomalaiseen, Tuulettarien mystiseen maailmaan. Kisaviikon aikana tuli iloksemme todistettua se, että vaikka esitämmekin suomenkielellä kappaleemme, niin se ei haittaa yhtään. Vaikka yleisö ei ymmärrä sanoja, he aistivat kuitenkin musiikin voiman sekä tunteet joita luomme esiintymisellämme sekä laulamisellamme. Se on aivan mahtavaa!

Lauantaina oli aika jättää hyvästit Grazille, Vokal Totalille sekä upealle kisaviikolle. Otimme junan Wieniin ja sieltä matkustimme lentokoneella Suomeen. Tietenkään matkalaukkumme eivät tulleet Helsinki-Vantaalle, vaan jäivät jonnekkin Müncheniin, mutta se olisikin sitten taas jo pidempi tarina kerrottavaksi..

Jo Leipzigin kilpailu ja reissu oli meille todella ikimuistoinen ja mieleenpainuva kokemus, mutta tämä Grazin reissu oli kaikkea sitä, ja vielä jotain enemmän. Grazin kilpailureissu oli kaikin tavoin antoisa ja unohtumaton seikkailu yhdessä hyvien ystävien kesken, joten uskon, että jokainen meistä tulee muistamaan reissun lopun ikäänsä! Tästä Tuuletar jatkaa onnellisena, hieman hämillään saamastaan huomiosta, sekä intoa täynnä ja uusia kontakteja rikkaampana syksyyn 2015.

Let there be Music!

Kiitollinen Johanna sekä muut Tuulettaret